Työpaikkoja

KOKKOLASSA ON VAPAANA HENKILÖKOHTAISEN AVUSTAJAN TYÖPAIKKA

Meillä olisi akuutti tarve löytää avustaja asiakkaalle, joka sairastaa vaikeaa monikemikaaliyliherkkyyttä. Asiakas asuu Kokkolan alueella.

Avustajan tulisi siis olla hajusteeton (myös vapaa-ajallaan). Avustajan (ja hänen perheensä) tulee olla tupakoimaton, hänen tulee peseytyä tietyillä pesuaineilla ennen asiakkaalle menoa (avustajalle annetaan asiakkaan hankkima hygieniapaketti, vammaispalvelun kustantama), lisäksi avustajan tulee vaihtaa erilliset työvaatteet mennessään asiakkaalle (avustajalle annetaan asiakkaan hankkimat vaatteet, vammaispalvelun kustantamat).

Avustaja voi olla nainen tai mies ja suomen- tai ruotsinkielinen.

Asiakkaalle on myönnetty päivittäisiin toimiin 53 tuntia kuukaudessa ja vapaa-aikaan 10 tuntia kuukaudessa. Henkilökohtaisen avun tarve maanantai, keskiviikko ja perjantai. Työaika alkaisi klo 8/9 ja päättyisi klo 13/14. Mahdollisesti näistä voidaan joustaa, tärkeintä olisi löytää sopiva avustaja.

Asiakkaalla on vakituinen avustaja, eli tarve on tällä hetkellä sijaiselle, joka pääsee tarvittaessa avustamaan asiakasta.

Avustajan työtehtäviin kuuluu mm. kodinhoidolliset työt ja ruokien valmistus.

Aloitus mahdollisimman pian!

Yhteydenotot: hakeinfo@gmail.com