OSOITE ILMAN KOTIA

Ihmisellä voi olla osoite, mutta ei kotia.

Tänään Asunnottomien yönä haluamme nostaa esiin ihmiset, joiden asunnottomuus jää usein kokonaan näkymättömäksi.

Suomessa elää sisäilmakodittomia ihmisiä, jotka joutuvat elämään eräänlaisessa rinnakkaistodellisuudessa.

Heillä voi olla asunto ja vuokrasopimus, mutta ei paikkaa, jossa he voisivat turvallisesti nukkua, levätä tai palautua. Oma koti voi viedä toimintakyvyn rakennuksen sisäilmaongelmien tai jopa naapurista kulkeutuvien hajusteiden vuoksi.

Moni ei uskalla kertoa todellista tilannettaan edes asuntoa etsiessään. Sairauden kertominen voi tarkoittaa sitä, ettei pääse edes asuntonäyttöön. Avun hakemista vaikeuttaa pelko siitä, että fyysiset oireet leimataan mielenterveyden ongelmiksi.

Jotkut joutuvat elämään ystävien ja sukulaisten nurkissa, teltassa tai autossa. Toisilla on kaksi vuokrasopimusta ja kahden asunnon kulut, mutta ei yhtäkään asumiskelpoista kotia.

Kaiken tämän keskellä pitäisi jaksaa käydä töissä, hoitaa asioita ja näyttää ulospäin siltä, että kaikki on hyvin.